Pikkuneitien, Viljan ja Mesin, kynnet oli lakattu. Sitähän Pyry, 3v., ei voinu siätää, notta yks porukasta jätettäisiin moisesta kokemuksesta sivuhun.

  Mumman hengitys aivan kiihty, ku kuva tuli. En oisi uskonu, notta poika olis ollu sen aikaa aivan rauhas, notta sais kynsihinsä komiaa kesäästä punaa. Likoolle oli laitettu vain vaaliaa helmiäästä mutta kossipas olikin halunnu kunnon färiä. Noh, onneksi poika on vasta kolome vee, olis aivan toista, jos se 15 vuatiahana tulis näyttämähän mummalle lakattuja kynsiään.  (?)

Osaa poika itte meikatakkin:

Ranskan ja suamen jääkiakkopelis oli ollu uusia ranskalaasia kasvoja jäällä. Olikohan ne ollu oikiasti iliman kruppia siinä jään päällä, ne naamat? Kuulin sellaasenki juarun, notta kotomaan joukkue olis tappanu jäällä aikaa. Hyi. Ei ihimekään, kun aika ei taharo riittää mihkään!

Mä luulin, notta jääkiakkojoukkuet pelaas mutta suami oli kaatanu ranskan joukkuehen, huano siinon sitten luistella, jos makuulta pitääs.

Sitten viälä sellaanenkin uutinen, notta meirän jääkiakkojoukkue olis pessy jäätä ranskalaasilla pelaajilla. Ei ihimekään, kun mua ei kiinnosta laattian pesut, mullei oo ku vileraa ja änriä ja muita rasuja.

Oliskohan prismas ranskalaasia jääkiakkoolijoota sinituatteiren hyllys? Olishan se ny mukavaa, ku avaas kotona siivouskomeron oven ja siältä hymyylis joku Alex-andre Rou-leau korkian mailansa kans.

On taas melekoonen olotila, kunnei oo mitään olotilaa. Aamulla pitää tällätä villahuivi kaulahan ja päivällä ei taharo keherata tulla kotia ihimistenilimoolla mustis kletuus. Mihinä mun färikkähät kletut on? Iloosemmat? Kesääsemmät? Onko niitä ollukkaan? Tuliko kesä viimme vuanna siitä vaan ykskaks? Ny ei tahro tiätää meniskö töihin ilman klettuja vaiko kletuulla. No höhpöh, minen oo ny alasti meinannu mennäkkään enkä oo niin koskaan mennykkään. (Ei saisi näin trossata, se on yks komia aamu, ku löyrän itteni keltaasen kaupan risteyksestä viluusnani....pelekkä ajatuskin jo puistattaa.)

Mullei oo kameras mitään kuvia. Eikä alpuumiskaan.

Seinällä on pesutiinuja. No voi sun, nei mitään tiinuja oo, non pesulautoja. Mulla sormet kirioottaa taas het ekan sanan, jota aivot yrittää muarostaa.

Mun uus pohoja ei anna ny laittaa pesulauroosta kuvia! Jokin täs ny mättää, lavittan ja tiatsikkaruurun välis.

Kerkesin täs yks päivä nähärä tv:stä mainoksen, johona sanottihin: "koe epilointi vedessä". Kuulosti jotenkin tosi intiimiltä. Ennen sanottihin, notta karvapoistoosta on kyse, ny puhutahan epiloonnista. Hianua. Ny ku muistaas sanan. Mihinän sitä käyttääs, no vaikka sen prinipomin kans. Katto ny sitten, minkälaasen epilaattorin kans meet vetehen, nottei oo töpseli seinäs kii...se niistä suarista hiuksista sitten. Pääsöö pian in memoriam -osastohon.

Minen keherannu ottaa eileen kuvia, ku tein tyynyjä ja laitoon niihin sellaasta styroksirouhetta. Meinas vanha imurikin oikeen kualeentua, mäkin olin korviani myären niis sähköösis pyäriöös. Hillittin itteni, ku vanha Vilukissi olis jo flitaassu koko jätesäkillisen lankojen sekahan ja sanonu, pirä rouhees! Minen mitään tyynyjä olisi halunnu tehräkkään.

Mun teköö tosi kovaa miäli suklaata. Minen oo saanu suklaata sitten monen vesikesän jäläkihin...korkeintaan vähä sunnuntakina. Ny mun aivan kärekkin täräjää viarootusoirehista.

Mun aivoni ei toimi iliman tummaa suklaata. Ei ne kyllä silläkään taharo toimia. Olematoonta.

Voi hyväänen aika. Toimittaja aamutv:s ei tahro lavittallaan pysyä luetellessaan jalakojaan levottomasti liikutellen ja vartaloaan keinutellen, mitä kaikkea tuloo jääkiakonpelaamisen ympärillä tv:stä. Siältä tuloo jääkiakkoa, jääkiakkoa ja jääkiakkoa!

Mullei oo urheelua vastahan yhtään mitään, eihän urheelijakaan tervestä päivää näje, mutta aivan mahrottoman isoo hulapaloo koko kiakosta on taas meneellään. Mutta sehän on hianua. Jos akkojen tikkuamisia ja virkkaamisia alettaisiin kuvata ja selostaa samalla syätöllä ja intensiivisyyrellä, niin tekisimmä ittemmä vain naurunalaasiksi. Ja lopukkin tv-luvat jätettäisiin maksamatta. No, paree näin, notta son jääkiakkua, nottei mitään missikisoja päivät pääskytysten.

Viikolla tuli sellaanen ohojelma tv:stä, joten katto, mutta ny oli pakko kattua, ku rakkahan ystäväni flikka oli faces-ohojelmas kisaamas. Sara voitti melekeen 10 tuhatta eurua. Aplooreja! Mäkään en tahtonu mainoskatkoolla keriitä jääkaapille saatikka ny vessahan. Pitääskähän alakaa useemmin ohojelmaa kattomahan, niin vois jääkaapin ovi jäärä vähemmälle klapsuttamiselle? Ja voisin saara vaikka pissutulehruksenkin. Ei, se ohojelma ei oo siltikään mun kiinnostuksen kohore. Joten se siitä feisiis-laihruttamisesta ja tulehruksista.

Jääkaikosta viälä...se on niin söpöä, kun ne miehet istuu sitten pelitauoolla pöyrän äären ja analysoo peliä, kuinka olis pitäny teherä ja kuinka ei taas olisi saanu mihinään nimes teherä jne. Miten ihimees ei maajoukkueesehen valitsijat oo hoksannu pyytää niitä herroja pelaamahan!? Oikeen emätöpninki.

Jääkiakko, jääkiakko, jääkiakko, ylämummo ja ilimakitara! Piti toki kirioottaa, notta ilimaveivi.

Niin...Kreikas suaritetahan kuulemma menojen leikkauksia ja valtioltakin vaaritahan leikkauksia. Minkähän palan pyytääs ittelle? Oisko joku saari kiva?

Aivan piänenä lapsen miälikuvitus riittää vaikka mihin.

Sitten jo 3 vuatiahana aletaan pikkuusen kyseenalaistamahan mumman sanomisia. Iso epäuskoonen ja vähän kuitenkin ihastunutkin ilme, kun mumma sanoo, notta havaattikko, kuinka Paha Miäli livahti ovenraosta pihalle. Simppaalu loppuu, itkun ääni vaimenoo...Eikä?! sano poika, KYL-LÄ, mumma vahvistaa. Lapsi katsoo kirkkahilla silimillä, näitkö, että meni...?? Kyllä, mumma näki!

Lievä hymynpoikanen kirkastaa lapsen kasvot. Hetken kuluttua se kuitenkin sanoo, notta kyllä minulla on vielä paha mieli. Mumma toristaa, notta meeppäs ny käymähän keittiös, siälä Hyvä Mieli jo odottaa! Ja yhtenä hymynä on poika, kun pääsi keittiöön asti. Hyvä Mieli oli odottamassa siellä.

Leikiimmä poijan kans kauppaasta. Sei voinu myyrä mulle jauhelihaa, kun sillei sitä ollu. Askel aikuistumisehen, askel asiooren konkretoitumisehen. Miälikuvitusta on, mutta jos kauppatavaroos ei ookkaan jauhelihapakkausta, niin mitäs myyt, siinä kohtaa voitti aito rehellisyys? Minen tiänny, mitä kaikkia sillä oli siälä kaupasnaan, meinas jo mullekkin tulla paniikki, ku sain useen vastauksen;  ei ole ja kauppiahan äänikin alkoi kohota falsettihin eioon kohralla! Vielä tostakin selvittihin.

Soli saanu vesipyssyn, oikeen sellaasen isoon ja pitkän, lahjaksi. Pyssy oli pantu yän aijaksi pesutornin päälle. Vappuaamuna poika oli noussu ylähän ennen vanhempiaan ja vienyt tuolin pesuhuoneesehen ja siltä noussut seuraavalle tasolle ja johan pyssy oli ihanasti taas käsissä.

Sitten ei muuta ku tepastelu makkarihin ja täyslairallinen vettä pyssystä nukkuvan isän naamalle.

  Tiärättäkö mikä tämon? Mä tiärän.

Istuumma Lissun kans kaffipöyräs ja se kuikuuli sokuri-rinkulooren päälle. Minen kuikuullu, mulla oli jo hajettuna kupin viäreheni vain pari (tosi on) piänenpualoosta (viälä enempi tosi) suklaakeksiä, glut. Yäk. Sanoon sille, notta ota ny yks sokurinisu, ku sellaasta on kerranki tariolla. Se otti yhyren rinkulan ja alakas syämähän sitä silimät suljettuna.

Ihimettelin oikeen ääneheni: " Onko muka nuan hyvää, notta oikeen molemmat silimäs lupsahti kiinni?"
" Ei oo, mutta ku kaikki sokuri on pahasta, näkyväkin."

Kysyyn ny kuitenkin viälä:" Miten se seliittää sun sulietut silimäluamet?"
Se vastas:" No, ku suljen silimäni, niin en näje ainakaan sitä näkyvää sokuria."

Maalasin täs yks päivä niitä valokuvakehyksiä ja käsiäni mustiksi, joten otin kuvia pois kehyksistä ja siältähän tuli yhden kuvan, Lauran kuvan, takaa, piilosta esille kirje!

:lla laurasi...lukoo kirieen lopus! Siinä se kiittää mua, ku jaksan murehtia ja järjestää juhlia. Oisko ollu niiden kihlajaiset vai mitkä joskus aijoon, mutta kuitenkin varmaan juhlat tuli järjestettyä ja pirettyä. Sanoo myös kunnioottavansa ja rakastavansakin. Olihan kiva ylläri, sanat ja koko kirie. Samat sanat sillekin.

Ostin Vanhan Ajan kirppikseltä 4 tosi nättiä vanhaa kiriaa yht. 4 eurolla, meinasin niistä tuunata valokuvakehykset. Suarahan sanottua repiä sivut keskeltä irti, jättääsin vain kannet ja sitten vähä pitsiä ja silleen...avasin ekan kirian, toisen, kolmannen ja neljännenkin...Enhän mä voinutkaan alkaa mitään repimähän! Noli Dickenssin Charlesia! Copperfieldin Davidia, osat 1-4! Taitaa se mulla olla jo yhtenäkin painoksena, muttei näitä ny sitten kukaan kuitenkaan revi. Höh.

 

Tierä ny isoosti kuinka Nokialla menöö mutta ei kait kauhian häävisti. Son saattanu antaa vaikka tulosvarootuksenkin, miätiin sitä samaa antamista itteltänikin, tulosvarootuksen antamista. Kattelin yhtä sisustuslehtiä, vaihroon lankalehreksi, niin niin nättiä kaikenlaasia juttuja ja lankoja. Tairan ny vaan sitten päätyä antamahan tulosvarootuksen. Ja sulukia leheret.

Vauvakkin lisääntyy koko aijan. Ei mulle, voi apua! Mutta kuitenkin, vähä niinku mullekkin. Kummityttäreni Anna sai tyttären 24 pv, toinen kummityttäreni ja täritettäväni Anne saa kesäkuussa ja toinen täritettäväni Eveliina heinäkuussa.On siinä muksuja kerrakseen tälle vuorelle, isomumma saa samana vuanna 3 uutta tulokasta sukuhun. Pyry ja Elias 2 uutta pikkuserkkua. Sitä son monasti elämä, eteheppäin menuakin. Hyviskin asioos.

Kyllä mulla aivotoimintaa on. Ei voi valittaa, nottei olisi. Kun ne vaan pelaas aina oikioos paikoos. Ajoon tänään kaupasta lähties vanhan kotoni pihaan, voihan jysäys, ku otti päähäni. Pyärährin pihas ja menin muka viämähän jonkun postilooralle jotain. En ottanu siältä mitään enkä kattonu mitä siälä oli. Siälä oli vain mainoksia.

    SusuPetalin "Goottiemon kauhujen lipas" on lujettu!

Mulla on lyhkääset yät, nukun aika nopiasti. Kuinka sen ny ottaakin; nopiasti taikka huanosti. Nyt ei ollu tuskan uitua, ku oli hyvää lujettavaa! Ei tarvinnu yksin valavua. Tykkäsin kirjaasinten koostakin, vaikka loppujen lopuuksi sei oo mulle merkittävää (mä näjen kyllä, varsinkin iliman klasia), ei ollu sivut täytehen ahretun tuntuusia, niinku ne joskus on. Lukeminen eteni leppoosasti. Ja torentuntuusesti...ei mitään hekumoontia, kuinka heleppua olis julkaasta kiria. Tai kuinka heleppua olis olla kustantajan ja kuvittajan välimaastos. Ja murkkujen ja niiren isän.

Mä en oo kiria-arvostelija mutta osaan hyvinki lukia ja lujen vain sellaasia kirioja, joista tykkään. Kiriootan tätä ...jestas sentään...mulla on tv äänettömänä ja tuloo jokin ohojelma, raamaa ja minen muistanu, notta tv on auki tuas sivus ja yks kaks näjin sivusilimällä kuinka villisika tuloo kohoren, isoo pää oli ruurun kokoonen, oikeen mä ääneheni älährin. Kerkes jo koko elämäni lipua silimieni ohitti...

Mihkähän mä jäin, niin mä lujen vain sellaasia kirjoja, joista tykkään. Tykkäsin tästä! Kirias oli hyvin piirrettyjä kuviakin, senkin SusuPetal osaa. Kirian päähenkilöhön oli tosi heleppua samaastua, villasukkineen ja suusta pääsevine sammakkoineen. Mä ihaalen SusuPetalia jo siinäkin, ku se osaa kirioottaa niin monenalaasia kirioja. Novelleja, sairaalapäiväkirjaa runoineen ja sarjakuviakin, meihin jokaasihin iskevine teksteineen. Kaikis näis on yhteestä niiren ihmisläheesyys, kiriat on oikialle ihimiselle kiriootettuja, meistä tavallisista ihimisistä, ihmisen kokoosesta elämästä. Ei kauniita ja rohkioota.

Tämä postaus ei ehtiny kirianpäivähän mutta kirianpäivähän on jokaasena päivänä (ja öisinki)! Tänäänkin.

Itämeren roskia lasketahan. Jippii, sitä mäkin osaasin teherä, oon aika nuarena oppinu laskemahan, heti ku kouluhun menin opiin ekan laskentokokeen jäläkihin. Isoosiskoo opetti, ku opettaja oli antanu kokehesta 6:sen pelekästä säälistä mulle numeroksi. Mullei ollu piänintäkään hajua, kuinka lasketahan taikka mitä se eres tarkoottaas.

Muistan ku ne kokeet oli, muistan ku eilisen päivän, toki ei siitä päivästä ookkaan ku vajaa 5kymmentä vuatta. Jokku asiat ne vaan kummasti pysyy muistis. Morotin 10 kokeesta, notta voitta arvata mun hämmästykseni, ku alareunas oli numero 6. Mitähän ope itte ajatteli, tunsikohan Arja-ope onnistunehensa opetuksesnaan? Tulin kokehen kans kotia ja isoosiskooni katto paperia ja mullei ollu yksikään lasku oikeen. 1+1....miten eres kehtaan puhua tästä. Isoosiskoo sitten opetti laskemahan.

Niin...häiräännyyn itämerestä laskentohon. Sanon ny niinku yks miäspualinen roskienkeräälijä meremme ranoolla sano, notta onko järjen käyttö kokonaan kiälletty. On kait. Ajatelkaa ny, ku pääsis laskuuhin johkun 978.537 kappalehesehen ja sen jäläkihin ei muistaasi yhtään minkä numeron sano vimpaksi, ei muuta ku laskemahan aluusta. Oiskohan tuahon voitu innovatiivisesti keksiä jokin muu konsti? Esim.pelekkä roskien lajittelu. Sitten niiren punnitus. Onhan se hianua sanua, notta roskia oli 1.458.321 kipalesta mariannekarkkipaperia, 2.345.568 tupakintumppia, 18 keräälijään kynää jne.

Älä unohra, notta joskus mennä muinoon naulat erusti huipputeknolokiaa.

Molin eileen kynttiläkutsuulla (vaikka kaapit on täynnään kynttilöötä ja valkeuskin tulos), mutta ku Susanna ne järiesti, niin ei siältä poikeskaan halunnu olla, siälä on aina mukavaa, Susannan ja Timon tyänä. Niin piti sanomani, notta opiin siälä uuren sana, ku vain muistaasin, mikä soli. Liittyy kynttilänsammuttamisehen jollakin sammuttimella. Ei jauhesammuttimella.

Voiskohan se eileen oppimani sana olla...snufferi? Minen oo ny varma.

Siitä sitten heti muistin, notta oon oppinu tällä viikolla toisenkin uuren sanan, se on prinipomi. Anneli käyttää niitä moniin käsitöihinsä. Moni kerää niitä, just näitä käsitöitä varten. Moni saa aikahan sillä sihauttavan äänen joskus saunan jäläkihin, joku ennen saunaa, joku saunas, joku muualla ku saunas, joku useen, joku liianki useen.

Minen osaa pitää ketään jännityksis....

  Siinä se on. Prinipomi. Kotoosesti klipsu.

Virkkaalemisihin ja sihauttelemisihin!

Yks puheenjohtajaehrokas sano aamulla tv:s, notta kuntapualella on palio ongelmia, joita tulis parantaa. Niin, kyllähän se niinki on, notta ongelmiakin voirahan parantaa. Ei sellaasta ongelmaa ookkaan, jostei esimerkiksi väkijuamalla saisi viälä parempaa ongelmaa. On niitä varmahan viälä muitakin tapoja parantaa.

Mikä tämä on? Tämä Mikätin. Materiaali on kovaa. Diudiudiu...mä tierän, mää tierän! Tottapa moni muukin.



Luin viimme yänä Tuamas Kyröööön miälensäpahoottaja ja ruskiasoosi -kirian. Siinoli osattu hyvin käyttää sanoja perätysten, oikeen piti hörährellä äänehen. Kyllä ei ollu huano kiria.

Ny yäpöyrällä orottaa ... rumpusoolo..kauvan orottamani SusuPetalin kiria:  Goottiemon kauhujen lipas! Sei oo kauhukiria eikä skifi. Sitte siitä enämpi, ku moon lukenu. Hyvää kannattaa aina orottaa. Takakannes luki, nottei oo palio murhia, verta eikä kirutustakaan. Vaan olis ittelle nauramista, ilimaasta ilua.

Kävimmä Lissun kans ulkona syämäs. Toki, ei me tariettu pihalla syärä, sato räntää vähän väliä, olimma Rossos. Sisätiloos. Oli hyvää possua ja mä söin melekeen kaikki, vähä jäi ranskiksia, kun en havaannu vaihtaa perunoota tavallisiksi. Lissulle jäi lautaselle isohko kukkakaali. Se katteli sitä hetken ja sano, notta jätän nua aivot syämäti.

On se niin, notta taire on pitkä ja elämä lyhyt. Taiteelija, sirkustirehtööri Pyry, 3v., maalas mulle taulun, jonka nimi on: Erilainen jumppalaite.

  Ja näkyyhän jumppalaites siinä, johonakin. Ja Erilaasuuskin. Josko solis kuvas piilootettuna, jumppalaites, niinku on mumman oikiaskin elämäs lymmyytettynä.

Mähän innostuun heti tuattamahan poijalla lisää tairetta ja päästihin jo tähän asti. Sei oo valamis, kuulemma jatketahan seuraavalla kerralla...ihastelinkin suurehen äänehen kuinka hyvä kuva mummasta tuli! Vähän vihaasen näköönen mutta voihan poika mut sellaasena nähräkin ja kokia. Useen ku joutuu sanomahan, Ei! Taulus on mummalla silimät ja suukin. Ja tällä kertaa ilman pimppaakin.

  Mutta taulun nimi ei torellakaan ollukkaan: Rakas Oma Mumma vaan Leikkipuisto. Nonniin.

Taiteellisuuresta intaantunehena päätin mäkin taiteella vaaliat taulujen kehykset mustiksi. Hain pikapikaa kaupasta piänen mustan maalipurkin, kun en mitään isua purkkia halunnu nurkkiihin jähmettymähän. Kauppias kysy multa, notta pyäränkö meinaat maalata? Tuharin, nottei mun Mumma Gt:hin kukaan saa sattua, ruastet vain.

Muutaman pensseliveron jälkehen alako vähän tympäästä, maali oli miranoolia ja niin himpskatin kiiltävää ja airosti maaliltakin haisevaa. Mutta kun kerran olin aloottanu niin loppuhunhan tyä oli saatettava ja lohrutin ittiäni, notta sukuseinäs ei kukaan havaatte onko kehys kiiltävä, pualikiiltävä vaiko himmiä.

Katton kellohon, notta pian pitääs lähtiä kokouksehenkin. Sain maalattua kehykset kertahalleen ja paitani ja ittenikin. Seon kumma juttu kuinka maalia voi olla joka paikas vaikka kuinka taiten maalaas. Kattelin sormiani ja ihmettelin ku oli niin kumman tahmiaa värkkiä ... kauhialla tohinalla menin pesemähän käsiäni. Nykymaalit on siitä hyviä, kun ne lähtöö pelekällä vedellä. Nii-in, jokkut lähtöö ja jokkut ei...

  Hinkkasin jos jollakin ainehella, tiskikonehen pesuainehillakin...lopputuloksena oli vain ryppyynen iho ... ja maalinen. Vilikaasin kellohon, 10 min aikaa keriitä kauppahan takaasin, hakemahan tärpättiä tai vaikka mitä liuottimia! Vaikiaa oli saara talavitakki suhteellisen näppärästi päälleni, nottei hihat ja rinnuspiälet olisi ollu mustis sormenjäliis. Pakko oli laittaa takki päälleni, en halunnu näytää kuinka maalis mun klettuni oli!

Onneksi kauppa ei oo kauhian kaukana...oikaasin pihojen poikki sillä seurauksella, notta kengiistä alko kuulumahan vaan märkä läts läts läts, mutta hätä ei lukenu lakia. Päästesnäni kaupan sisäpualelle vetämähän henkiä, kauppias katto mua ja käsiäni...ja totes, notta soot sitten jo aloottanu maalaamisen. Toinen myyjä käänty poispäin, tuli asiaa järjestellä ruuvihyllyä...

Mun ei onneksi tarvinnu hengästykseni seasta sanua, mitä mä tarvittin. Pyytämätti tärpättipullo hypähti eteheni. Yritin mutista, notta seuraavalla kerralla kerrotta mulle kaikki salaasekkin asiat, senkin notta mikkä maalit on vesiliukoosia ja mikkä ei.

Ny on kehykset maalattuna ja hajukin melekeen jo poistunut huushollista. Kärekkään ei oo enää tärpätistä valakoosenharmaat ja rutikuivat.

Seuraavalla kerralla yritän muistaa pyyhkiä pölytkin etukätehen poikes maalattavista pinnoosta...

Minen oo kattonu aikoohin mitään ajankohtaasohojelmaa enkä oikeen uutisiakaan. Paree niin, ku mä niin heleposti tuahrun asioosta. Osaaminenhan on aina lavittan ja tv-ruurun välis. Nih.

Mutta tänään kuuntelin hetkosen aikaa susi -keskustelua. Mun oli pakko laittaa töllötin kiinni. Mä tuahruun isoosti. Moon ny sitä miältä, notta susia on pakko raijata pääkaupunkiseurullekin asustelemahan ja varsinkin sen ihimisen lähimettikköhön, joka oli keskustelemas ja pualusti susia, nottei ne oo enää petoja. Ei oo enää petoja?? Mitäh?! Ei niin ookkaan, eikä Suami tasavalta. Mihkä kummahan se susi olis karvoostaan, geeniistään ja petomaisuurestaan pääsny? Sei oo korkiasti kouluja saanu käyrä taikka ollu kasvatuskodiskaan.

Susiyhristyksen miäshenkilö sano, notta kyllähän sitten aleetahan taas kauhistunehina vaatimahan mettästyslupaa, jos yhyrenkin ihimisen päälle susi käy. Mä hiliaa ja rumasti toivoon, notta se käys sen toimittelijan pihas vähä jonku päälle. Kattotahan sitte kuinka suu laitetahan ja viäläkö ollahan valamihia uhraamahan se ekakin henkilö.

Mullei oo susia ja muita mettän elukoota vastahan mitään, kunhan ei karhut ja suret alakaa mun klasini alle pesiytymähän eikä mun suvun pikkuusten päälle käymähän. Eihän ne mun päälleni muutoon tuu ku vain peljätes mun tulevan niiren päälle. Ja nei tunne mua, ei ne tiärä, notten mä uskaltaasi niiren päälle käyrä. Siksi ne jo älykkähimpänä saattaas ekaksi tulla mun päälleni. Minen jaksa juasta enää kovaa ja koskaan en oo puuhunkaan pääsny.

Salakaatoja vastahan oon minäkin. Mutten muutoon susien mettästystä kiällä, kun toretahan, että kanta kasvaa liikaa. Toki moni on hirvenmettästystäkin vastahan. Moon kyllä siitäkin sitä miältä, notta paree hirvi kaarettuna kuin mun tai läheeseni konepellillä. Ei niitäkään kukaan turhanpäitten kaara.

Kaikki petoelukka-viisaus ei saisi olla raja- tai maaseuruulla asuvis ihimisis tai petoelukooren asiantuntijoolla. Tv:s yritti joku petoelukooren asiantuntija sanua, notta susiihin tuloo suhtautua kunnioottavasti ja peljäten, ei niiren käytöstavat oo mihkään muuttunu. Jos ne tappo v.1880 lapsia kasapäin, 22 kappalesta kerralla, niin saman se voi tehdä tänäkin päivänä. Yhrenkin ihimisen kualema suren kautta on liikaa. Aivan niin, justihin niin.

Mutta se viälä paree asiantuntija, se, joka istuu päivisin susiyhristyksen kiriootuspöyrän takana sano, notta ei pirä paikkaansa, ei ne suret enää silleen tapa ketään. Ei niin piräkkään paikkaansa ...ja höpöhöpö. Toivotahan ny, notta se saa toristaa kasvotusten suren kans ollehensa oikias.

 Hyi mua. Mutta järjen käyttö ei saa olla kiällettyä. Suarastaan se sais olla suatavaa. Susiyhristyksen asiantuntijan kiriootuspöyränkin takana.

Moon ny niin tuahruksis, notten kerkiä pysähtyä ottamahan valokuviakaan. Mullei oo kyllä mistä oikeen kuvia ottaaskaan...ottaasko tuasta tyähuanehen (luje: lorvihuanehen) seinästä, johonka laitoon kiinni sinitarralla erilaasia vanhoja nappipakkauksia, nappilevyjä  ja kopeloontisukkuloota.... Kopeloontisukkuloota!? Mistä tua sana ny tuli? Tarkootin, notta nyplööksen sukkuloota, nypylöjä.

Emmä seinästä ny kerkiä kuvaa ottaa, pirättä mua muutoonki jo ihimeellisenä, piänellä i:llä.

Niin...sain Saivartelijalta, ex-yläkertani Saivartelijalta sähkööstä postia, notta niiren pihas oli ollu kaksin kappalehin jätesäkkiä täynnään tavaraa, ku soli tullu eileen kotia! Jotakin vaalianpunaastaki niistä oli näkyny. Onneksi siltä oli melekeen menny yäunet (soli sille oikeen, miksei menny kattomahan!), ku se oli murehtinu, josko niis olis ollukkin villalankaa. Aamulla ei sitten niitä jätesäkkiä ollu enää ollukkaan pihas, se siitä pussien kollaamisesta ja vilkuulemisesta, notta näköökö kukaan...

Saivartelija kiriootti:" Säkkien häviämiselle voi olla kyllä sellaanenkin luannollinen seliitys, jotta roska-auto olis käyny eilisillan ja tämän aamun välillä, mutta solis tosi tympiä seliitys. Paljo mukavampi olis ajatella, että joku, huom!  joku olis tullu yäsyrännä fillarilla esim. pellavatanttu päällä niitä tonkimahan ja nähäny siälä jotain miälenkiintoosta tai eres vähän sinnepäin ja viäny säkit mennesnänsä ja nyt ne samaaset säkit, tosin enemmän tai vähemmän vajaina lojuusivat nyt yhyren toisen kerrostaloon pihalla nojaamas karkiajäteroskista."

Voi kauhiaa...yhtään en mä ny tiärä, mitä joku heitti poikes. Kaikkia haluaasi tiätääkkään mutta josko meni kaatikselle jotakin vanhaa ja hyvää tavaraa, nappia, rautaasia vetoketjuja, lankoja, vanahoja kirjehiä, kirioja, lehtiä, pitsiä, kenkälestiä, penkkiä, lavittoota ja piironkeja...

Voi kauhiaa...nuan ei oikeen saisi teherä, notten mä tiärä mitään lähiympäristös tapahtuvasta hävityksen meiningiistä. Voi kauhiaa...Äläkää ny kuitenkaan alakako soittamahan mulle yäsyrännä salaasista jätesäkkikeikoostanna, notta tuunko pengastamahan. Minen kehtaa kuitenkaan tulla. Sen verran osaan käyttäytyä. Muutoonki riittää puheeta.Tuakaa vaikka tuanne meirän roskakatoksehen jätesäkkiä kerrallansa, pengastan siälä sitten salaa.

Tuas erellä jo kerkesin mainita, mitä voitta säkkiihin laittaa, jos poistoja alakaatte teherä. Mitään märäntynyttä, litkuusta ja käärmehiltä tuntuvaa säkkiihin että sitte laita. Jokin rääpy tuloo olla antaeskin. 

Kuuntelin täs yks aamu, maaliskuun pualella, ku toimittajatäti kysyi melekoosen hämmästynehesti sääserältä:"Koska tämä TAKATALVI oikein loppuu!?" Mä oon eläny aika kauvan täs mailmas ja mun on pakko sanua, notta ei saa ny jostakin lumisatehesta hertsata maaliskuus jossei huhtikuuskaan! Maaliskuus takatalavi? No, höh ja pöh. Kuka on sanonu, notta talavi loppuu 29.3 kello 16.05?

Saksanmaalla on sellaanen sanonta, nottei huhtikuu koskaan tierä, mitä se haluaa tai mihin ryhtyys! Ja se on taivahan tosi! Jos ei muka saa maaliskuus ja huhtikuus olla talavia, niin koskas sitten? Toukokuus mun miälestä vasta voirahan puhua takatalavesta, jos taivahalta alkaa tulla lumikuuroja. Sitä ennen on meillä täälä kotomaas talaven aikaa, kevät on epävakaasta! Ollu aina ja tuloo aina olemahan! Kukaan ei oo sanonu, notteiko keväällä satele lunta.

Toukokuu on vissihin jo alakukesää. Silloonkaan ei lumisatehet oo viälä historiaa, molin yks vuasi kesälomalla 10.5 ja tein puutarhatöitä toppatakki päälläni ja sateli lunta.

Ollahanko me opetettu lapsillemma, notta maaliskuun maata näyttäes on jo pitkälti kevättä ja silloon ku maa on kaharella karvalla, niin tuloo KESÄ aamulla kello 8.05. Eniten nyppii, ku sitä takatalavi -sanaa toitotehan tv:skin, josta sen moni nuari oppii ja omaksuu ainuaksi aikuusten toreksi. Lapiskin mentihin nostamahan jo nopeusrajootuksia. Näköö, notta on uus sukupolovi täysin ny ohojaksis ja remmiis, sukupolovi, jokei oikeen vielä tierä ja taira asioota. Ny on kevät ja huhtikuu ja ilimat on mitä tyypillisimpiä tähän aikahan vuaresta: epävakaasia. Ja se on aikuusten tosi.

Pitääs muistaa hakia lainastosta Tuamas Kyröön uusin; miälensäpahoottaja ja ruskia kastikes. Tai sitten meen pihalle simppaalemahan takatalavesta... diu diu diu

Aprillinpäivä oli ja meni ja kastepäiväkin osui just siihen ajankohtahan. Orotin koko aijan, notta pappi nimen antaessaan huurahtaisi arprilliä aprilliä, syä silliä, jua kuumaa vettä päälle. (Joku hokoo, notta kuravettä)
Muttei huurahtanukkaan vaikka soli sellaanen pappi, notta ois voinu sen tehrä. Huumoria riitti vaikka muillekin jakaa.

Pyryhän ei piitannu muarollisuuksista mitään, yritti koko ajan vähän matkan päästä puhaltaa isoa kastekynttilää sammuksihin, notta pappikin sano jo johonain välis, notta kyllä mä sitten sanon, ku saa puhaltaa. En uskaltanu eres miättiä, miten paljon räkää Pyryn puhalluksis lenteli kastepöyrän eres.

 Pappi seiso pöyrän toisella pualen ja Pyry toisella. Molemmat piti omaa messuaan.

Kaffinjäläkihin olin meleko tyytyväänen, ku Pyry oli ollu kuitenkin meleko suijaa koko aijan, ei arvostellu pappia suuremmasti eikä hokinu, notta oot kakkapappi.
Tukkani nousi pystyhyn kuullesnani, kuinka Pyry kysy papilta, eikö Usko Eeveltti Luttinen tullutkaan? Pappi ei vissihin ollu kattonu mitään putousohojelmia, ku niin hämmästynehesti vain katteli ympärillensä. Mä sanoon, no ei tullu, ei päässy ja pakenin keittiöhön.

Sitten muistin, nottei Pyry tainnu olla lähettyvilläkään, ku pikkuveikkansa sai nimen.  Kysyyn Pyryltä, notta tieräkkö mikä vauvan nimi nyt on?
”Pulli!!”
”Eipäs, se on Elias.”
"Ei ole se nimi, ON PULLI!"
"No ei ole, se on Elias."
Hiljaisuus....sitten ihmetystä täynnään oleva kysymys:
"MIKSI!?"
”No, kun vanhempas antoi sille sellaasen nimen, Elias.”
”Onko se ELLA?!”

Juhlakalu itse väsähti  ja jäi pitkiihin tuumooksihin nimen annon jäläkihin.

Tänään Pyryllä oli ollut melkoinen lössi juhlijoita, 4 äitiä oli kokoontunut 3 vuotiaittensa kanssa ja uusien vauvojensa kanssa juhlistamaan juhlien jälkimaininkeja. Pyryn äiti oli mennyt rauhassa syöttämään Eliasta ja pian pian oli kuulunut huurahrus:"Älä vain Ami tule tänne!"

Eihän siinä auttanu Amin muu ku mennä kiirehen vilikkaa kattomahan, mitä kasa kakaroota oli saanu aikaaseksi...Vaatehuones oli tyhjätty kaikesta irtoavasta, mihin vain oli ultuttu ja sinne oli pantu leikit pystyhyn.
Samas kuului huurahrus:"Mitä jutinantähden...Miida, miksi olet alasti?"

Siellä pikku-Miida oli seisoskellut alasti eikä ollut moksiskaan.
Pyry oli loihinut lausumahan..."Pyly katsoi Miilan napaa!"

On tää taas mallillansa. Mailma. Munkaan ei auta ny muu, ku tehrä resirenssistäni sittaslou-asunto. Jos meni yli hilsehen, niin se kiriootetahan cittaslow. Se kuvastaa sellaasta hirasta ja leppoosaa elämää ja oloa. Ja ku mut tuntoo, niin myös kestävää kehitystäkin (harmaat kiharat). Viaraanvaraanen moon jo muutoonkin, harvoon kyllä käsken viarahia tulemahan. Pohojammaalla käsketähän viarahia, täällei pahemmin pyyrellä.

Lähiruakaakin osaan teherä, sen ku kävelöö jääkaapille, sen kauvemmas ei trenkääsi mennä. Siälä on aina ruskioota munia ja etätyät onnistuus tosi hyvin kotuakin; kirian kans makaasin päivät pääskytysten. Tai tikkuneulehen. Olisin muiren tyäkaverien jaloosta sitten poiskin. Että näine hyvineni voisin hyvinkin olla sittaslou-tyyppi.

Kris-tiinankaupunki on pohojoosmairen kuures cittaslow kaupunki. On se kummaa, mikä ihime siinä ny taas on, ku ei voira sanua asioota selevällä kotomaan kiälillä. Vois vaan sanua, notton se Vilukissi ny sitten tämän pitäjehen eka hitauren ihiminen. Sitten meitolis kaks komiaa; mä ja Kristii-nankaupunki. Ai että, mei mitään komioota oltaasikkaan, hitahia vaan. No kuitenkin jotain.

Nisuankkastukki on sellaanen palamikootu pullapitko. Sellaasen saa syärä vaikka kertaistumalta kaikki, eikä silloon eres lihookkaan! Ku leikkaas keskeltä nisuusen ankkastukin ereepoikki, niin molemmat päät olis silloon vain pääpaloja. Pääpalat ei kuulemma lihoota.

Välipalat ne on, jokka lihoottaa.

Täs on tosi tärkiä kofeeri! Oikeen kullitettu kirjekuari. Kuari vaan näyttää täs ruskialta, kiitos kameran säätöjen. Kofeeris on tärkiää sisällä. Mun parturini laitto sen sisälle aartehia!

  Voi kulukaa...Kattokaa ny tarkasti kuarehen sisälle!! Historianleheren kääntymistä ja muutosta siälä on!

Rumpusoolo...param param param param....jännitys kiihtyy...

  Parturini Päivi pyysi lupaa nypätä kaks oikeen erikoosta hiusta mun päästäni. Pakkohan mun oli lupa antaa hiusten riipimisehen, kun en itte nähäny takaraivohoni ja uteliaasuus voitti. Mulla on täysin tikkusuara polokkatukka. Ollu koko ikäni. Ruskia, mikä ny toki on jonkun verran harmaantunu. Jonkun verran vaan. (kuka hörähti?) Äitilläni ja pikkusiskoollani on luannonkihara tukka. Pikkusiskoon kiharat leikkasin joskus poiskin, kus soli 3 vuatias, kun niin tympääsi niiren ihastelu.  Kasvoovat rumaaset sitten takaasin. Mullei ollu luannonkiharuutta muuten ku vaan sääris.

Niin pakkohan mun oli antaa parturini riipiä tukkaani, kun olin ittekin tosi utelias, notta mitä se krapas mun päästäni. Aluuksi näytti siltä kuin kaks apinaa olis ollu peilin ääres ja toinen suki hartahasti toista...oikeen pelekäsin, notta ottaako se saivareita päästäni tai muita sonsaria. Niin, mitäkö nua on...ne on mun KIHAROOTANI. Mulla oli harmaat hiukset, ainaki jokkut, muuttunu kiharooksi!

Ajatelkaa ny...muutoon tikkusuara tukka ja sitten alkaa sieltä täältä tikkusuarien välistä ängetä esille terhakasti harmaita kiharoota. Hätäännyyn äänehen asti, notta minkä näköönen musta tulookaan säkkäröitteni kans!

Parturi nosteli arvioovasti hiuksiani ja totes lakonisesti...susta tuloo sitten ... Outi Heiskanen.

  Ostin tuallaasen lavittan köökin tyäpöyrän alle, tottapuhuen köökin tyäpöytä ei oo koskaan mitään töitä tai leipomuksia mun nähny tekevänkään. No, enivei, on joskus kiva istua sen ääres aamusella ja juara pläsipääkaffit, jottei tartte mennä isoomman pöyrän äärehen. Tuali on niin ruma notta menöö jo komiastakin. Seisua siinei voi, se pyärii. Kokeleemattakkin tierän. Limsakori on Vanhan Aijan löytämä.

  Mun oli pakko taas kuvata sisustuksen toiseksi komeimpia juttuja; ruskioota munia.

Munista tulikin mieleheni, notta mennä viikolla sain puhelun jostakin firmasta ja puhujana oli lievästi virolaasittaan puhuva naishenkilö...alkoi heti kauppaamahan jotain eksklusiivi pruuveaa tai sinne päin, kuuntelin aikani ja miätiin, miten pääsen puheen keskelle. Sanoon sitten tiukalla äänellä, notta se on ny sillä lailla, notta moon keliaakikko ja moon tosi allerginen justihin tualle ainehelle.

Hetkisen oli toises pääs hiliaasta ja sitten kuulu naisenääni, joka sano,että vain niin... aivan uusi asia, tuota niin, kiitän ja hei!

Mua jäi vähän vaivaamahan asia ja menin kuuklettamahan...niin justihin, täyret pisteet taas mulle.

Oon keliaakikkona, jolle on kotimaaset viljat julistettu pannahan, täysin sopimatoon käyttämähän eksklusiivi kikkiliiviä ja pitsipöksyjä. 

Kamalaa, tairatta taas sanua niin, ny se taas innostuu saivartelemahan aijasta, kelloosta ja niiren erilaasista siirtelymahrollisuuksista.

Niinhän son, minen pääse siitä ny taas mihkään, ku joka paikasta tuloo framille, notta kelloja siirretähän. Uskokaa ny, pääsettä niin vähemmällä tyänteollakin, nottei KELLOja mihkään siirretä!!

AIKA se on, jota siirretähän, ei KELLOa. Kyröön Tuamas sano telkus viikolla, nottei niitä vuasien aikana menetettyjä tunteja saa koskaan takaasin.  Eikö? Sanoosin, notta eikös syksyn aijan siirto taaksepäin tasapainoota? Miten niin...sittenhän vaan palatahan alakuperääsehen aikahan mutta eikös kuitenkin lopputulos ookkin +-0 lopullises aijanmenetykses? Moon ollu aina huano laskennos, mä tein sillä aikaa luruja pihas, ku muut opetteli laskentua.

Kelloja en alakaa turhanpäiten siirtelemähän, näkyy pian siirretyn kohoras pölytöön paikka. Turhia naulanreikiä ei tehrä. Pakko ainakin käyttää samoja nauloja, jos ny innostun peräti kellojakin siirtelemähän. Toki moon saattanu taas ymmärtää asioota väärinki, notta jos siirtääsin heräätysKELLOn toiselle pualelle sänkyä, niin sekin vois mennä tunnista.

Siinon kello, johona on 3 viisaria; yks pitkä ja 2 lyhyttä. Eikä yksikään niistä oo sekunttiviisari, solis neliäs viisari, jos täs mallis olis sellaanen. Outo kapistus, tuallaasta kellua mullei viälä ookkaan.

Aikaa muka siirretähän aina kesää ja juhannusta kohti. No höh ja pöh...kun tarkkahan miättii niin löytyy juhannus ja kesä sekä erestä että takaa.

Höh...son ny uus suamalaanen sana, jokon pääsny Kiälitoimiston sanakiriahankin. Jytky sanakin pääsi sinne, vaikkon käyttösanana nuari.

No...saivartelijanne sanoo ny teillen, notta siirtäkää AIKAA eteheppäin ja antakaa kellojen olla paikoollaan. Aijan siirto...jokon suameksi ja ohjekuvien mukahan sitä, notta siirrättä pikkuviisaria kolomesta neljän päälle. Varokaa sekunttariviisaria, jottei klapsahuta sormillenna.

Höh ja Jees. Vau!